Skip to main content

Go Search
Home
  

> Posts > Yritykset innovoimaan maailmaa parantavaa liiketoimintaa
Yritykset innovoimaan maailmaa parantavaa liiketoimintaa

Yhteiskunnassamme olisi nyt tarvetta innovatiivisille kehittäjille. Taantuman aika saattaisi olla juuri oikea hetki etsiä uusia kasvualueita, jotka yhdistävät liiketoiminnan yhä tiiviimmin kestävään kehitykseen. Kumppaneita kehitystyöhön voi löytyä esimerkiksi kansalaisjärjestöistä.

 

Vastuullinen liiketoiminta määritellään mielestäni varsin osuvasti noin vuosi sitten julkaistussa Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa Vastuullisuudesta kilpailuetua pk-yrityksille:

 

”Yritysten yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan yritysten ympäristö-, sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden tasapainoista kehittämistä ja johtamista yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Vastuullista yritystä johdetaan johdonmukaisesti pitkällä aikajänteellä, työ tukee liiketoimintaa ja painopisteet määräytyvät yrityskohtaisesti.”

 

Yritysvastuuta voidaan avata myös pohtimalla vastuullisen liiketoiminnan suhdetta yrityksen ydinliiketoimintaan sekä miettimällä vastuullisuuden motiiveja ja tavoitteita. Mallia on kehittänyt erityisesti akatemiatutkija Minna Halme Helsingin kauppakorkeakoulusta kollegoineen.

 

Mallissa ”kevyintä” yritysvastuuta on hyväntekeväisyys: sillä ei yleensä ole yhteyttä yrityksen liiketoimintaan ja sen motiivit ovat PR-lähtöisiä. Hyväntekeväisyydellä voi toki olla jaloja päämääriä, mutta varsinaisesti sen harjoittaminen ei haasta yritystä muuttumaan. Siihen riittää raha. Yrityksen ei tarvitse muuttaa strategiaa eikä toimintatapoja.

 

Toisessa ääripäässä on innovoiva liiketoimintojen laajentaminen ja kehittäminen. Tavoitteena on kehittää uusia tuotteita ja palveluja olemassa olevien ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien ratkaisuksi. Näiden kahden lähestymistavan väliin jää yrityksen nykyisen liiketoiminnan sosiaalisen ja ympäristövastuun kehittäminen, mihin kannustaa esimerkiksi ulkoisten sidosryhmien painostus tai tehokkuuden tavoittelu.

 

Uskoisin, että suurin osa suomalaisyrityksistä sijoittuu juuri tähän väliryhmään.

 

Nyt kuitenkin olisi tarvetta innovatiivisille kehittäjille. Taantuman aika saattaisi olla juuri oikea hetki etsiä uusia kasvualueita, jotka yhdistävät liiketoiminnan yhä tiiviimmin kestävään kehitykseen. Kumppaneita kehitystyöhön voi löytyä esimerkiksi kansalaisjärjestöistä. Jos ja kun yhteistyö edistää kumppaneiden tavoitteiden lisäksi myös ns. yhteistä hyvää, kyse ei ole hyväntekeväisyydestä ainakaan sen perinteisessä mielessä.

 

Sari Kuvaja

yritysvastuun asiantuntija, viestinnän suunnittelija

 

Comments

There are no comments yet for this post.
Items on this list require content approval. Your submission will not appear in public views until approved by someone with proper rights. More information on content approval.

Title


Body *


Attachments