Huolimatta ulkona paukkuvista pakkasista ilmaston lämpeneminen on totta. Myös ihmisten toiminnan rooli on siinä merkittävä. Kööpenhaminan vaiherikkaan kokouksen antina oli kuitenkin selkeä viesti ja sitoumus siitä, että meidän on yhdessä, koko globaalina yhteisönä, seistävä toimenpiteiden takana. Näillä toimilla negatiivinen kehitys pitää saada pysäytettyä ja estettyä tuhoisimmat seuraukset planeetallemme. Vastuullinen yritystoiminta on aktiivisesti mukana tässä dialogissa ja pyrkii edistämään niitä toimintatapoja, joilla hiilijalanjälkemme saadaan pienennettyä kestävälle tasolle. Pelkkä päästöoikeuksien kauppa tai hiilinielujen laskeminen ei auta kokonaiskuormituksen alentamisessa.
Yritysten tulee kaikessa liiketoiminnassaan miettiä, millaisia vaikutuksia tehtävillä valinnoilla on laajempiin vastuullisiin kokonaisuuksiin. Me Deloittella olemme määritelleet tähän kuuluvaksi myös sen, millaisia neuvoja me annamme asiakkaillemme. Jos pystyisimme laskemaan esimerkiksi kaikkien suositustemme hiilijalanjäljen, antamamme neuvot olisivat osa vastuullista liiketoimintaa. Tähän me tulemmekin pyrkimään. On tärkeää huomata, että teot yksittäisten yhtiöiden tasolla, vaikka kyseessä olisi yhden miehen yritys tai keskisuuri toimija, ovat yhtä vaikuttavia kuin suurten yhtiöiden päätökset. Kaikilla meillä on yhtä tärkeä rooli muutoksen aikaansaamisessa. Aivan samalla tavalla Suomi ei voi väistää omaa vastuutaan, vaikka USA:han tai Kiinaan verrattuna tuntuukin siltä, että omat toimemme ovat lähinnä hyttysen ininää.
Mitä siis voimme tehdä? Omat valintamme kolmella merkittävällä alueella voivat olla ratkaisevia. Nämä alueet ovat asuminen, liikenne ja ravinto. Näillä alueilla tehdyt valinnat ja niiden yhdistelmät vaikuttavat hiilipäästöjemme määrään. Energiatehokkuus, energiantuotannon muodot, käyttämämme liikennemuodot ja jopa valinnat ravinnossamme ovat oleellisia valintoja, joiden seuraukset näkyvät ympäristömme ja ilmastomme tilassa. Hinku-hanke (Hiilineutraalikunta), jota itse olen ollut käynnistämässä tähtää kuntatasolla tämän muutoksen toteuttamiseen. Pilottikunnat Uusikaupunki, Mynämäki, Parikkala, Kuhmoinen ja Padasjoki ovat saaneet jo hyviä tuloksia hankkeesta. Koko hanketta on tarkoitus myös laajentaa.
Haluan myös tuoda tässä yhteydessä kiitoksen kaikille, jotka myötävaikuttivat yritysvastuutilaisuutemme onnistumiseen Kiasmassa. Marraskuun tilaisuudessa kävimme mielenkiintoista keskustelua eri näkökulmista presidentti Ahtisaaren johdolla. Uskonkin, että iltapäivän keskusteluista saimme virikkeitä omista mahdollisuuksistamme ja selkeän viestin vastuullisuuden merkityksestä osana tämän päivän yritystoimintaa.
Ja mikä tärkeintä, haluan toivottaa kaikille oiken rauhaisaa joulunaikaa, ja armorikasta uutta vuotta.
Teppo Rantanen
Toimitusjohtaja
Deloitte