Yritysten yhteiskuntavastuullisuus ja sen asema yhteiskunnassa ovat olleet kuuman keskustelun kohteena viime aikoina. Yksittäiset ihmiset kokevat yhteiskuntavastuun tai sen puuttumisen konkreettisesti omassa elämässään. Taloudellisen laman seurauksena monet yritykset ovat joutuneet supistamaan toimintaansa – kokonaiset paikkakunnat muuttavat muotoaan, kun yritykset siirtävät toimintaansa tuottavampiin ympäristöihin tai supistavat sitä lopullisesti.

Keskustelua käydään siitä, pitäisikö yrityksien vastuu olla ensisijaisesti omistajille, yhteisöille vai yhteiskunnalle suunnattua. Ajankohtaisen näkemyksen mukaan yhteiskuntavastuu ei voi olla ensisijaisesti vastuuta vain omalle yritykselle, osakkeenomistajille tai työntekijöille. Se on puhtaimmillaan vastuuta koko yhteisön toiminnasta ja selkeää näkemystä oman organisaation asemasta ja toiminnan vaikutuksesta yhteisössä.

Kulttuurille taloudellisen tuoton tavoittelu vierasta

Kolmannen sektorin toimijat kuuntelevat yritysten yhteiskuntavastuukeskustelua erilaisesta näkökulmasta. Miltei jokaisen julkisen tai kolmannen sektorin toimijan kantavana ajatuksena on yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen ja yhteisen vastuun kantaminen.

Kulttuuri- ja taideorganisaatioissa meille on vierasta oman edun ja/tai taloudellisen tuoton tavoittelu. Vaikka taloudelliset realiteetit ja vaatimukset ovat yhä merkittävämmässä roolissa arkipäivässämme, on ajava voima toimintamme takana kuitenkin muuta kuin taloudellisen onnistumisen määrittely. Taideorganisaatioissa piilee syvä tietoisuus aidosta yhteiskuntavastuun kantamisesta. Se on ennen kaikkea vastuuta omalle yhteisölle, vastuuta yhteiskunnalle ja vastuuta siitä missiosta, joka toiminnalle on viime kädessä asetettu.

Usein kuulee sanottavan, etteivät taideorganisaatiot (erityisesti valtion tukemat) voi ymmärtää, minkälaisen haasteen edessä yritysten johto laman aikana on. Vastaisin, että taideorganisaatioiden johdossa yhteiskunnallisen tilan vaikutukset koetaan moninkertaisina. Meille onnistumisen mittaaminen on haasteellisempaa; onnistuminen ei suoraan vaikuta budjettikertymään, tavoitteiden asetanta tapahtuu useassa eri pisteessä ja johdolle annetaan vain harvoin todellisia työkaluja oman organisaation strategiseen luotsaamiseen. Vastuuta kannetaan koko yhteiskunnalle, ei vain omistajille.

Lisäarvo kaksisuuntaista

Useat kulttuuriorganisaatiot toimivat yhteistyössä yritysten kanssa, jotka haluavat toteuttaa yhteiskuntavastuutaan nimenomaan toimintana yhteiseksi hyväksi taiteen tai kulttuurin keinoin. Aidossa yhteiskuntavastuullisessa suhteessa lisäarvo on kaksisuuntaista. Yritys voi toteuttaa yhteiskuntavastuutaan merkityksellisellä ja näkyvällä tavalla – kulttuuriorganisaatio pääsee usein lähemmäs omaa missiotaan esimerkiksi laajempien yleisöiden tavoittamisessa ja kohderyhmämerkityksellisessä toiminnassa.

Laman aikana monet kulttuuriorganisaatiot ovat joutuneet huomaamaan, että kauniista puheista huolimatta useat yritykset leikkaavat kuluja ensimmäisenä ”ylimääräiseksi kivaksi” koetusta yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta.

Resurssit keskitetään lyhytnäköisesti. Pitkän tähtäimen kehittäminen sekä aidosti vastuullisen toiminnan vaatima sitoutuminen leikataan pois. Tiedän tapauksen, jossa yritys, joka mediassa suureen ääneen innosti muita laman vastaiseen taisteluun ja yhteisen vastuun kantamiseen, leikkasi samaan aikaan yhteiskuntavastuullisen projektinsa pois argumentoimalla, että ”näihin kivoihin pro bono projekteihin ei nyt vaan ole resursseja”. Esimerkistä kuultaa aito ymmärtämättömyys sekä oikeaa yhteiskuntavastuun kantamista, että yhteiskunnallisen toiminnan perusperiaatteita kohtaan.

Vastuun kantaminen on yhteistä

Jokaisen päätöksen ja toimintalinjauksen takana on aina henkilö ja henkilökohtainen vastuunkanto. Vastuun kantaminen on yhteistä. Se ei vain velvoita, vaan antaa mahdollisuuden uudenlaiseen näkemyksellisyyteen ja kasvuun. Deloitten toimitusjohtaja Teppo Rantanen kirjoitti aiheesta tässä blogissa seuraavasti: ”Jokaisen omistajan takaa löytyy ihminen, jolta tulee kysyä, mitä tämä yksilö haluaa omistuksellaan tehdä. Jokaisen rahaston takaa löytyy lopulta sijoittaja, jokaisen eläkeyhtiön takaa omistaja, valtio-omistuksen takaa vallankäyttäjä. Heiltä pitää kysyä, mikä heidän tahtotilansa on yrityksen yhteiskuntavastuun suhteen”.

Blogin innoittamana kysyn yrityksiltä suoraan: Onko tarkoituksenmukaista vaikeuksien edessä painaa jarrua vai kaasua? Mikä teidän tahtotilanne todella on?

Berndt Arell

Museonjohtaja

Kiasma